Tässä lyhyt kooste helmi-maaliskuun tohinoista – kohtahan on jo kevät pitkällä ja saa laittaa tännekin ihania auringonpaistepäivityksiä ja -kuvia. Lunta on ollut omalla tontillakin ihan yli tarpeiden ja koirilla on ollut siellä tietysti hauskaa. Myös lumiset metsälenkit olivat pop ja joka päivä ollaan ahkerina kierretty myös tuo laaksossa kulkeva peltolenkkikin.

Helmikuussa treenattiin myös usean kasvatin voimalla balancea Tainan ohjatessa meitä ja näyttäessä mallia Lystin, Cosmon ja Rasmuksen kanssa.

Kasvattimme Cosmo kisasi hienosti agilityssä maaliskuun kotikisoissa: ensimmäinen triplanolla kaikissa starteissa palkintopallille sijoittuen. Samalla tupsahti se viimeinen hyppysertikin. Mahtava juttu Masa ja Cosmo! Watsonia lainasimme Jaanalta ja Arilta viime viikonloppuna Turun tämän vuoden toiseen KV-näyttelyyn ja se esiintyikin hienosti junnuluokan ykköseksi ja vielä 3. parhaaksi urokseksi. Tuomarina oli kotimainen Nina Janger ja ohjaksissa oli tällä kertaa nuori Ella.

Lämpimämpiä kelejä ja Yokon juoksuja kovin odotellaan. Onneksi patio lämpenee jo iltapäiväauringossa ja se onkin oiva paikka luiden työstämiseen: