Miten tuntuukaan siltä, että juuri tänne blogiin vastaavanlaisen otsikon kirjoitin ja sen alle koosteen vuoden koiramaisista menoista? Kalenterin mukaan siitäkin on kyllä kulunut jo se vuosi, joten uskottava on. Taas on aika vuotuisen ’tilinteon’.

Kun päättynyttä vuotta miettii, päällimmäisenä mieleen pompsahtavat kaikki läheltä piti-jutut, erilaiset peruuntuneet matkat ja menot. Kun hetken pidempään asiaa ajattelee, niin mitä ihanaa sieltä löytyykään! Sekä Tiitun että Lilon ihanat pentueet, niiden alkutaipaleet henkilökuntineen ja kuvaterveisineen. Voi ihanuutta! Ei siis anneta masentavan koronatilanteen sittenkään vaikuttaa, vaan mennään ilon ja positiivisuuden kautta! Mikäs olisikaan sen suurempaa riemua kuin tämä rakas koiraharrastus ja sen mukanaan tuomat edesottamukset.

Ei tosin niin paljon riemua, ettei aina välillä jotain suruakin – ja sitä saimme taloon roppakaupalla heti vuoden 2021 alussa, kun yhteinen taipaleemme kaiken tämän ‘hullutuksen’ alkuunpanijan Lego-mummun kanssa päättyi. Lego oli meille todellinen parsonpioneeri, vaikka oli ‘vasta’ kolmas parsonimme. Legon kanssa tutustuimme mitä erilaisimpiin terrierimäisiin harrastuksiin ja tietysti myös kasvattamisen haasteisiin ja iloihin. Jos ei olisi käsiin osunut vastaavanlaista kultakimpaletta, tuskin olisimme koskaan edes tulleet ajatelleeksi kasvatustyötä.

Surun jälkeen tuli käsinkosketeltavaa iloa ja jännitystä, kun odotimme lainakoira Tiitun juoksujen alkua. Komeaa Alfred-herraa oli kosittu jo aikoja sitten ja Tiitu ei pitänyt kiirettä juoksuja aloitellessaan. Maaliskuun lopulla nuoripari pääsi treffeille ja toukokuussa ilmestyi Menkijärvelle kolme ihanaa sisarusta – Veela, Tepsu ja Diego.

Alkukesä tuli siis heinäkuun puoliväliin asti reissattua aktiivisesti akselilla Raisio-Seinäjoki. Minut otettiin Elinan ja Teron luona aina vastaan avosylin ja Tiitu hoiti kolmikkonsa upeasti. Kun tämän kuvankauniin trion luovutus lähestyi, putkahtivat maailmaan myös Lilon ja Skippyn lapset Mimmi, Muru, Uno ja Iivo. Koska pentukyselyitä tuli erityisesti koronan takia ihan tolkuton määrä, emme pentueitamme juurikaan mainostelleet tai huudelleet kotien perään. Kaikessa hiljaisuudessa niiden kodeiksi valikoitui osa vanhoja, osa uusia, ei pandemian takia koiraa etsiviä perheitä.

Tässä ihana kuva Elinasta ja Diegosta:

Ihan parhautta oli viettää loppukesä Lilon pentujen kanssa, kun ne viihtyivät kasvattajiensa tapaan hyvin pihalla aurinkoisessa pentuaitauksessa. Suru tuli syyskuussa jälleen puseroon niistä luopuessa – onneksi molemmat tytöt jäivät tähän lähelle. Murun annoimme sijoitukseen pitkän linjan koiraperheeseen Raisioon.

Lilo nuorena mammana palautui äitiydestään ilmiömäisen nopeasti – ja siksi loppusyksyn näyttelyt sen kanssa alkoivat polttelemaan kovin talon hiljennyttyä pennuista. Koluttua tuli  Viro, Latvia ja Liettua ja niistä kaikista saavutettiin valion arvot. Molemmat käymämme kotimaan näyttelyt menivät esiintymisen suhteen vähemmän täydellisesti, joten Suomen sertin metsästys meillä jatkuu.

Tässä päättynyt harrastusvuosi pähkinänkuoressa. Paljon on sittenkin ollut yhtä sun toista ja niistä on runsaasti kuvamateriaalia Facebookissa ja Instassa.

Ihanaa on saada terkkuja ja kuvia kasvateista, kun ei kaikkia kuitenkaan pääse livenä näkemään. So, keep it coming! Kiitos jokaiselle päättyneestä vuodesta. Pitäkää huolta itsestänne!

Thank you for your part in our journey!